Saranen Pro

Pandia Oy on johdon raportointiin, suunnitteluun ja liiketoimintatiedonhallintaan liittyviin ohjelmistopalveluihin erikoistunut suomalainen ohjelmistoyritys. Kehitämme toimialoja muuttavia tuotteitamme erityisesti suurille ja keskisuurille kiinteistönomistajille SaaS-pohjaista business intelligence -teknologiaamme hyödyntäen. Olemme markkinajohtaja Suomessa. Jatkossa pyrimme nopeuttamaan kasvuamme laajentamalla toimintaamme kiinteistöjen energianhallintaan täysin uudella palvelukonseptilla. Pandia Oy on kotimaisessa henkilöstöomistuksessa ja toiminut kannattavasti perustamisestaan lähtien (2007). Toimistomme sijaitsee Espoon Mankkaalla.

Etsimme nyt kasvumme vahvistukseksi

Tulet toimimaan kokonaisvastuullisena päällikkönä projektissa, jossa kehitetään ja toimitetaan kiinteistöjen omistajille yksittäisten asuntojen energiankulutuksen mittaamiseen ja raportointiin tarkoitettu ohjelmisto- ja palvelukonsepti. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää erinomaisia projektinhallintataitoja, ymmärrystä ja kokemusta ohjelmistoprojekteista ja lisäksi energia-alan osaamista. Tämän lisäksi edellytämme valmiutta työskennellä luontevasti useiden tärkeiden sisäisten ja ulkoisten sidosryhmien kanssa suomenkielellä.

Pandialla vastuu ja vapaus kulkevat käsi kädessä – tarjoamme sinulle paljon vaikutusmahdollisuuksia oman työkuvasi suhteen. Nuorekas, pienen yrityksen ilmapiirimme takaa sen, ettei päivistäsi Pandian leivissä tule tylsiä.

Palkkaamme sinut Uusi IT Duuni -rekrytointiohjelman kautta. Solmimme kanssasi aluksi koulutussopimuksen, jonka jälkeen haluamme rekrytoida sinut vakituiseen työsuhteeseen. Koulutussopimukseen sisältyy laadukasta koulutusta Suomen parhailta kouluttajilta, ja koulutuksen avulla pystymme nostamaan osaamisesi uudelle tasolle!

Oletko etsimämme henkilö?

Hae heti, sillä koulutusohjelma alkaa heti sopivan henkilön löydyttyä. Hakuaika päättyy 5.12.