Talousjohtaja Job in Tampere, Pirkanmaa Finland

YH Länsi Oy on erikoistunut rakennuttamiseen ja isännöintiin sekä vuokra- ja asumisoikeusasuntojen omistamiseen yli 30 vuoden ja 30 000 asunnon kokemuksella. Liiketoiminta-alue on laajentunut asunnoista asumisen palvelujen tuottajaksi 2000-luvulla. YH Länsi rakennuttaa ja valvoo vuosittain noin 700 uutta asuntoa. Yhtiö omistaa noin 7000 asuntoa ja isännöi yli 10 000 omistus-, asumisoikeus- ja vuokra-asuntoa. YH Länsi on tunnettu asiakaslähtöisyydestä ja uudenlaisista asukkaiden eri elämänvaiheen mukaisista asumisen palveluista ja tuotteista. YH Länsi ja Kotosalla Säätiö ovat johtavia ikäihmisten asumisen palveluiden tarjoajia Suomessa. YH Länsi -konsernin liikevaihto vuonna 2011 oli 73 MEUR ja tase 681 MEUR.

Tehtävässäsi vastaat YH Länsi -konsernin talouden, rahoituksen, sisäisen ja ulkoisen laskennan sekä tietohallinnon johtamisesta ja kehittämisestä.

Sinulla on vähintään viiden vuoden kokemus vastaavanlaisessa tehtävässä toimimisesta. Taloushallinnon eri osa-alueiden tuntemuksesi on hyvä ja sinulla on vankka kokemus niin konsernilaskennasta kuin esimiehenä toimimisestakin. Sinulla on tehtävään soveltuva akateeminen loppututkinto.

Olet työskentelyssäsi pitkäjänteinen ja jämäkän järjestelmällinen. Hahmotat hyvin kokonaisuuksia ja sinulla on vahva halu vaikuttaa asioihin. Omaat hyvät verkostoitumistaidot ja ulospäin suuntautuneena henkilönä kommunikoit sujuvasti ja esiintymisesi on luontevaa. Suullinen ja kirjallinen englantisi on sujuvaa.

Teet sisäisesti tiivistä yhteistyötä liiketoiminta-alueiden johdon, taloushallinnon, hallinnon, IT- ja markkinointiosastojen sekä konsernin hallituksen kanssa.

Alansa merkittävänä toimijana YH Länsi -konserni tarjoaa sinulle mahdollisuuden olla mukana rakentamassa hyvää suomalaista asumisen kokonaisuutta.

Lisätietoja tehtävästä antavat MPS-konsultit Harri Viitanen, puh. 040 719 9411 ja Minna Silvennoinen, puh. 040 583 0310. Täytä hakemuslomake palkkatoiveineen ja liitä mukaan hakemuksesi ja CV:si alla olevan Hae työpaikkaa -painikkeen kautta 5.4.2012 mennessä.